perjantai 31. lokakuuta 2014

Kirje Äitille t: Sulo



Rakas Äiti!
Mitenkä te siellä kotona voitte?
Minulle kuuluu ihan hyvää ja olen voinut terveyteni puolesta kohtalaisesti. Joskus on hieman pää ollut kipeä aamuisin.
Lähetän oman matkalaukkuni sinulle, rakas vaimoni Mailis meinasi polttaa sen ja sanoi että enää ei matkustella kokokesää.
Laitan mukaan myös juomanteko astiani sillä Mailis heitti nekin jo pihalle, jospa niillä siellä kotona olisi vielä joskus käyttöä.
Kävin myös sienimetsässä ja laitan vähän niitäkin tähän pakettiin.
Voikaa hyvin tässä joulua odotellessa ja pikkuveljelle myös terveisiä!

Toivottaa poikasi Sulo
 
Tämän kirjeen saattelemana Sutenööri - Sulo Saarenpää laittoi Äitilleen Anjalle Kuuralehtoon omat tärkeät tavaransa säilytykseen! Pistipä vielä hieman ruokaakin mukaan.

2 kommenttia:

  1. Äitikkä on onnesta ymmyrkäisenä täällä kaikkien sieni- ja juomapaljouden keskellä. Onneks oli myös vähän hiukopalaa. Äitikkä on välillä jopa muistanut poikaansa, mutta dementiako lie välillä vaivannut, kun unohduksiin jää toisinaan koko koltiainen. Onneks sienillä on hyviä vaikutuksia! Ehkä niistä on apua dementian ennaltaehkäisyynkin? Äitikkä on jo uskaltautunut rapistelemaan sienipussukkaa...

    VastaaPoista
  2. Voi Äiti; Kiitos Tosi Paljon ihanasta yllätyksestä! Pikkukepposelta terveisiä myöskin.

    VastaaPoista