maanantai 30. syyskuuta 2013

Ei mene purkit nurin narin..


Nyt on saatu joitain tarvikkeita hyllyille, joten kurkataan hieman ovesta..


Siellä näkyvät hillot ja mehut,  juureksia on tuotu kellarista valmiiksi käyttöön otettavaksi. Kerroskiisseli ja maitokannu sekä jauhoja näkyisi olevan myös.


Ikkunasta kurkistaessa näkyy marjoja vadissa, mehumaija ja tuohikorillinen sieniäkin odottaa laittamista. Puukko tupessaan on naulassa pienen punaisen hyllyn sivulla. Vielä on tilaa emännän tuoda vaikka leipomuksiaan tähän kylmäkomeroon.


Päätyosa komerosta on kiinni haaranastoilla, näin huolto ja siivous onnistuu helpommin.


Tältä näyttää sisutus päädystä katsoen.


Maitoa tänne varmasti tuodaan vähän isommalla astialla, nyt on vain yksi pöytäkannu hyllyllä.


Ja lopuksi näin, nurinpäin! Kuva ei ole nurinpäin vaan kylmäkomero on ylösalaisin, kiisselit kulhossa sekä kaikki tavarat pysyvät kuitenkin hyvässä järjestyksessä, kaksipuolinen teippi on tosi hyvää! Minulta häviää usein tavaroita tuntemattomaan paikkaan, mistä niitä ei löydy vaikka kuinka etsisi. Tästä syystä laitan useimmat esineet heti varmuuden vuoksi kiinittäen jollain aineella katoamisen ja putoamisen estämiseksi.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Komeron kierrätys


Viileäkomero on tässä valmiina sovitettavaksi talon eteiseen. Etuseinässä on ikkuna mistä näkee jos joku on tullut pienelle välipalalle.


Päätyosa joka on irtonainen, on kiinnitetty neljällä haaranastalla.


Eihän takaosaa tarvitse siistiä koska se on seinäänpäin, eikä sitä kukaan näe?


Siellä näyttää jo retkikori olevan pakattuna, joten eiköhän olisi aika kiirehtiä komero paikalleen.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Viileäkomero viinilaatikosta


Syksyllä tehtiin paljon hilloja sekä muita säilykkeitä, jo silloin Hannukkalan Lyydi emäntä sanoi tarvitsevansa "porstuan perälle laskettavan" siis viileänkomeron.


Ennen ei ollut jääkaappeja joten jokaisessa kodissa oli viileäkaappi tai isompi huone, yleensä eteisen perällä. Näissä oli tuuletusaukot ulos, näin pysyi ruuat kylminä mitkä siellä säilytettiin.


Tämä viinilaatikko oli juuri sopiva näihin piirustuksiin. Hieman piti leikata lyhyemmäksi, oveen tuli sopivasti saranat sekä pintaan vahvistukseksi molemmin puolin maalatut paneelit. Pääty on irrallinen, sillä laatikko oli liian leveä. Nyt on helppo sisustaa ja huoltaa komeroa.



Kattoon laitoin taskulampun heijastimen, johon tulee sähkövalo yläpuolelta. Sisältä huone on tapetoitu ja ulkopuoli sai paneelit bampulastuista.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Kahvia koneeseen..


Kahvimyllyt olivat ennen joka talossa, niitä oli käytössä monenlaisia. Tässä seinään kiinnitettävässä mallissa yläosa on posliinia välissä metalliratas, sitä pyöritettiin veivillä ja valmiit porot putosiva lasiseen alaosan kuppiin.


Rakettitikku on sopiva aloitus posliiniosaksi, se löytyy hiomalla. Veivi on rautalankaa joka kiinnitetty hopetussilla värjätyn alaosan läpi. Lasikuppi tuli injektioneulan suojuksesta. Kansi yläosaan on pala puuhelmestä. Taustana puuta, posliiniosaan liimattu printattu kuvio valkoiseksi maalatun puun päälle, lopuksi väritöntä kynsilakkaa pintaan.


Nämä valkoiset posliiniset leikkuulaudat ja pullo ovat tehty hiomalla muovisesta  drinkki tikusta. Päälle liimattu kuvio sekä lopukksi kirkastus kynsilakalla.



torstai 26. syyskuuta 2013

Muovista myrkkyä?

 

Nyt tulee astioista puhtaita ja kädetkin hoituvat siinä samalla, niinhän se meni? Fairia ja ketsuppia.


Näitä pulloja löytyi balsapuupaloista hiomalla ja maalia sekä kirkasta kynsilakkaa pintaan.


Kirkkaita pulloja voi värjätä maalilla tai värillisellä kynsilakalla.


Nämä pullot ovat tehty hiomalla muovisista drinkkitikuista


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Hellä käsille, Fairy


Kaikki alkoi Fairy pullosta. Mietin vanhanajan pesuainepulloa Hannukkalaan. Sellaista missä pikkupojan vihreä siluetti juoksee valkoisessa Fairypullossa.


Tein isoja- sekä pieniäpulloja mutta sitä etikettiä en löytänyt, piti tyytyä näihin netistä kopiotuihin, ilman sitä juoksevaa poikaa.


Samalla siinä syntyi viinipulloja sekä erilaisia maustekastikepulloja.


Materiaalina isommissa pulloissa on pyöreä puinen kukkakeppi ja pienemmät ovat puisesta grillitikusta hiomalla tehdyt.


maanantai 23. syyskuuta 2013

Pöytälamppuja

 
 
Valmistautuminen syksyn pimeneviin päiviin alkoi pöytälamppujen teolla.
  

Tämä lamppu on koottu erilaisista korujen osista ja muovitikusta sekä varjostin kankaasta ja nauhasta.


Pöydällä on toinen valaisin missä korvakorun koukku liimattu pieneen puupalaan. Lamppuna helmi ja varjostimena korun osa.


Tämä kaunis kristallikoristeinen malja on myös koottu korunosista.


Hannukkalan Lauri sai herrainhuoneeseen nyt lisää tilaa, sillä raput on poistettu koko talosta. Talon asukkaat ovat tulleet huonojalkaisiksi, joten raput ovat olleet käyttänättä jo pitkän aikaa. Nyt ennen talven pakkasia rakentaja totesi että sisarukset asuvatkin kaikki samassa kerroksessa, siksi ei tarvita rappujakaan.


Etualalla ostettu valkoinen posliininen sähkölämmitin, jolla saa lisälämpöä tarvittaessa.


Aina remontin yhteydessä on pakko tehdä joitain muutoksia muihinkin huoneisiin. Tuli vaihdettua Siirin huoneen tapetit sekä latiamateriaalit Marja-Liisan ja Laurin huoneisiin.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Maatuva muovikannu


Posliiniset kaatokannut tulivat tarpeeseen, näitä oli ennen joka talossa monta kappaletta. Nyt saa Hannukkalan väki kunnollisen maitokannun jossa kuvattuna maalaismaisema.


Muumikannu sopii ehkä vähän nykyaikaisempaan kotiin. Vihreä tekstitetty kannu kuuluu varmasti Salon perheen astiakaappiin, koska niin lukee astian kyljessä. Muihin laitoin kuviot siirtokuvina. Lehdistä otetut kuvat sivelin kynsilakalla, kuivuttuaan liuotin vedessä paperin takapuolelta irti, pieni tippa liimaa ja kiini kannuun, lopuksi vielä kerros väritöntä kynsilakkaa.


Oikeasti nämä kaatokannut ovat tehdyt valkoisista kuulakärkikynistä sahaamalla pala. Kolme kannua on Salon logolla varustetusta, egologisesti maatuvasta kynästä. Rantasipin kynästä sahasin palan ja varovaisesti vääntelin nokan kannulle.


Tähän kaatimeen tein kädensijan valkoisesta sähköjohdon ulkokuoresta. Lopuksi hieman santapaperia ja tietysti väritöntä kynsilakkaa pintaan.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Barbadoksen pauhu korvissani, tähkäpäiden yllä täysikuu.


Kenkäkauppias kävi. Lulu ja Anu saivat talvea varten kunnonlliset lämpimät jalkineet.


Anu sai kangaspintaiset, nahkasomisteiset ulkoilusaappaat ja sisätossut.


Lulu on lähdössä talvella laskettelemaan pohjoiseen, siksi hän sai oikein napakat karvareunaiset laskettelusaappaat. Korkokengät ovat ehkä hänelle liian isot joten niitä voi pitää joku toinen tyttö.


Keltaiset "kuusaappaat" ovat vedenpitävät, niitä on monta eri kokoa.


Ruskeat nauhalliset nahkasaappaat sopii vähän vaativampaankin makuun tottuneelle, onkohan ne Madam Mailikselle?


Saappaiden teko lähti tällaisesta teepaidan printtikuviosta jonka olen leikannut 20 vuotta vanhasta paidasta. Paita oli nostalginen muisto Barbadoksen matkasta, aah! Kuvion paloista rakentelin saappaat ja pintaan kirkasta kynsilakkaa, nyt ne pitävät vaikka vettä.


lauantai 7. syyskuuta 2013

Rautapuikot rasituksessa


Nyt on aika tehdä lämmintä ylle. Hannukkalassa Siiri on kova kutomaan ja muutenkin erilaisia käsitöitä ammatikseen tehnyt, niin kyllähän yksi neulepusero on helppo juttu.


Minulle, joka tätä juttua kirjoitan on taasen kaikki villalankaneulokset ihan toivottomia toteuttaa, en siis tee mitään puikoilla tai virkkuukoukulla. (Ehkä jo koulussa saatu inho kutimia kohtaan.)


Siis mistä tämä oikein on tullut? Tyttäreni joka tekee harrastuksekseen koruja tuli käymään, tutkimme joitain neuleita mitkä voisi purkaa. Onneksi talosta löytyi vanhat rautaiset sukkapuikot, niillä hän askarteli elämänsä ensimmäisen kokonaisen villapaidan, loistava suoritus yhdellä istumisella!

 
Tässä on palat joista äite sai rakennella pikkuisen puseron, värit ovat herkulliset tähän neulokseen.
 

perjantai 6. syyskuuta 2013

Marjavati


Nyt on saatu Hannukkalassa melkein kaikki marjat mehuksi. Muutama litra on vielä vadissa punaherukoita, ehkä niistä tehdään jälkiruokaa talon väelle.


Erilaisia säilykkeitä on tehty suuret määrät, "mihinkä ne kaikki saadaan sopimaan" mietti Lyydi. On ehkä talvella rakennettava porstuan perälle "laskettava" siis viileä komero, missä säilytetään ruokatarvikkeita.


Kanttarelleja sekä tatteja on tullut tänävuonna tosi paljon, niitäkin on vielä kuivattava.


Tässä on pöydällä vasemmalla porkkana-purjo-keltasipuli pikkelssiä sekä mansikkahilloa. Tarjoiluvadilla vakosipulilla maustettuja kurkkuja ja erilaisista kasviksista tehtyä pikkelssiä. Kaikkiin purkkeihin ei ole kukaan vielä ehtinyt tekemään etikettejä.